tiistai 6. helmikuuta 2024

Nilkkulan perunamaalla

Perunannostoa



Potaatti yleistyi keskipohjanmaalla 1800-luvun alussa. Perunoita käytettiin tosi paljon; se oli päivittäistä ruokaa. Perinteenä oli perunapuuro, jota piti olla joka lauantai. Isossa korvossa (puusaavissa) miehet survoivat keitetyt, kuoritut perunat puupökkelöllä muusiksi.

Perunat nostettiin kellareista aina vappuna. Lajike oli Laivaperunaa, se oli punainen ja siitä tuli erityisen hyvä perunapuuro. Sitä ei olisi voinut kuoria koneella, koska sen pinta oli niin röpelöinen ja silmuinen. Perunoihin oli kasvanut kellarissa pitkät vaaleat idut, jotka piti poistaa. Ne laitettiin aurinkoiselle tuvan seinustalle laatikoissa noin kuukaudeksi. Yhdeksäs päivä kesäkuuta perunoihin oli noussut vihreä itu ja ne kylvettiin maahan.

Missään ei tullut niin hyvää perunaa, kuin Nilkkulan kivipellossa. Joka talon piti saada muutama penkki kylvää sinne. Toki muuallekin piti istuttaa, että saatiin riittävästi.

Puikulaperunaa saatettiin viljellä pieniä määriä. Lajiketta sanottiin Piekon muikuksi. Aapa ei mainitse sitä erikseen. Nimi tulee Piekon Aukko-nimiseltä mieheltä, hän asui vuosisadan vaihteessa erakkona Rahjan saaressa, hänen kerrotaan saaneen perunan saksalaisesta laivasta. 
Syksyllä 1938.

Perunannosto syksyllä oli iso työ ja se monesti tehtiinkin talkoilla vuorotellen joka talolle. Noston yhteydessä perunat lajiteltiin, pienet potut laitettiin erikseen ja syötettiin raakana lehmille ja muille eläimille herkkuna.

Mäkikivipelto oli laakealla mäellä, joka tulee vastaan lähdettäessä Nilkkulasta Märsylään päin. Siinä oli hyvä vanha perunamaa. Se oli pieni (5 aaria) ja ehkä nostettiin erikseen omalla väellä. Nämä kuvat  mäkikivipellolta ovat syksyltä 1938. Ehkäpä Kauko käyttää kameraa, koska Aapakin näkyy kuvissa. Aapa kuolee keuhkotautiin seuraavan vuoden helmikuussa ja on jo kovin sairas tuolloin.

Iida ja Aapa Nilkkula, Helli Keiski (Saarenpää)
 ja Iida Nilkkula (Aapan sisko).

Kuokan varressa Aapa, säkin suulla Kosti ja
 Kaarina, sekä perunoita kaatamassa
 
Helli Keiski ja Helli Leppälä.

Iida, Kalevi, Kalle ja Iida-sisko. Ilma näyttää
 olleen kylmä, koska väki on lisäillyt villatakkeja päälle.


Evästauolla syödään paistettuja perunoita. 


Nuotiohommissa vas. Kalle, Iida-sisko,
 Kalevi, Kauko, Kauko Niemi-Korpi,
Helli Keiski, Kaarina, Helli Leppälä ja Kosti.

Mitä pellolle ajettiin?

Tunkion pohjaa

Miten samat pellot jaksoivat kasvaa perunaa vuosikymmenestä toiseen?  Lannoitustietoja löytyy Aapan vihkosta: Muistiinpanoja ja neuvoja kotitöitä vartenSiinä on tarkkoja, aivan sarkakohtaisia ohjeita jälkeenjääville. Vanhin lapsista, Kauko, oli vasta 13-vuotias isänsä kuollessa. Sota-aikana hyvin nuoretkin joutuivat kovaan työhön. 


"Ensimmäinen sarka tulee perunaa, johon syksyllä on jo pantu lantaa (yläpäähän). Talvella ajetaan tunkion pohjakerroksesta palanutta lantaa tavallinen määrä yli saran esim. 10 - 12 kuormaa kahteen kasaan."
"Talvella ajetaan niinikään tunkion pohjalta molempiin kivipeltoihin (perunamaita)."


Apulantoja

Tunkion ja tuhkan lisäksi käytettiin jo 30-luvulla myös ostotavaraa.

Aapan ohjevihkossa on kappale: Apulantojen määrästä ja mihinkä niitä käytetään. Vaikuttaa siltä, että varastoon oli hankittu neljää erilaista säkkiä: kalisuolaa, tuomaskuonaa, kotkafosfaattia ja superfosfaattia. Jälkimmäistä voidaan laittaa perunallekin, selventää hän ohjeissa.

On siinä poikasilla ollut hommaa!

Helmikuun 1939 lehden mainos.
Aapan lannoitteet olivat ajanmukaisia
 ja kotimaisia


Sota-aikaa, naiset ja lapset peltotöissä. Lapsista
 päätellen ehkä vuonna 1940 tai 1941.
 Perunakuokkia on riittänyt pienimmillekin.
Vas. Laina Niemi-Korpi (Lämsä), Kalle,
Kaarina, Kosti, Iida ja Helli Leppälä.

Lähdetietoja: Kalervo ja Leena Isohanni, Terttu ja Kalle R-N, Aapan muistiinpanot.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti