tiistai 18. kesäkuuta 2024

Sotavankeja Nilkkulassa

Sotavankeja ja sota-aikaa 

Keitä vangit olivat?


Jatkosodan aikaan tarjottiin Kannuksessakin maatiloille sotavankeja työvoimaksi. Sääntöjen mukaan vankien kanssa ei olisi saanut olla tekemisissä ja heidät olisi pitänyt pitää vartioituina ja vapaa-aikana vielä lukkojen takana. Näitä sääntöjä kyllä yleisesti rikottiin, eipä niitä vartijoitakaan olisi mistään riittänyt.

Iita ei ollut uskaltanut ottaa miespuolista vankia, koska talossa ei ollut aikuisia miehiä. Niinpä heille laitettiin naisvanki, Nina. Hän oli hiljainen, kiltti tyttö, oikeastaan lapsi vielä.

Mikkolassa eli Isohannin Kalervon kotona oli Simo Moskofkin, 19-vuotias mies, joka oli ollut viilarina töissä Leningradissa. Vangeilla piti olla määräysten mukaan ikkunoissa kahden puolen kalterit ja ovet piti lukita yöksi. Simo laitti itse yöksi kalterit ja salvat paikoilleen tarkastusten varalta, ettei hänestä tule vaikeuksia talonväelle.

Naapurikylässä Hannin Pekkarissa oli Sandra-niminen nuori nainen.

Hannilla Isohannin Uunolla oli Aleksi, eläinlääkäri, joka puhui sujuvaa suomea. Hän toimi laajemminkin tulkkina ja eläinlääkärinä ja aivan ystävystyi talonväen kanssa. Hän tuli muutenkin hyvin toimeen kaikkien kanssa. Voisi sanoa, että vangit kotoutuivat kylille hyvin.


Yksi kuva löytyy naisvangeista, miehistä ei tiettävästi
kuvaa ole. Tämä on Iitan talon edestä, takana
näkyy Heikkilän tallia. Vas. Helli Leppälä,
Nilkkulan sotavanki Nina, Heikkilän tytär Saimi
Nilkku ja Pekkarin sotavanki Sandra.
(Hänellä muuten näkyy olevan vihkisormus.)


Simon käsityöt


Mikkolassa asustanut Simo oli kätevä käsistään. Hän oli askarrellut puusta kaikenlaista mm. alla olevan rasian. Melkein samanlainen rasia on myös Ranta-Nilkun aittamuseossa. Ehkäpä myös ne puiset voirasiat, joiden sanotaan olevan sotavangin tekemiä, ovat hänen nikkaroimiaan?  

Kalervon omistama kaunis korurasia on koristeltu oljilla
 ja siinä on ollut alunperin nahkasaranat.
Nykyisin se toimii valokuvarasiana.

Sota-ajan elämää


Kansanhuolto piti sota-aikana kirjaa talojen eläimistä, niistä piti osa luovuttaa yleiseen käyttöön. Sattui sitten olemaan lampaita vähän ylilukuisesti Iitan navetassa. Kun huhuttiin, että kansanhuollosta tulee tarkastajia, Helli vei ylimääräisiä lampaita latoon pohjantanhualle päin. Tarpeeksi kauas, ettei määkyminen kuulu. Niitä piti sitten kulkea erikseen ruokkimassa. Tarkastajaa ei kuitenkaan tullut ja elikot jossain vaiheessa palautettiin lampolaan. 


40-luvulla olivat aikuiset miehet vähissä Nilkkulassa. Mikko-tuora (Kalervon iso-isä) oli toiminut ikään kuin kylän vanhimpana, esimerkiksi tarvittaessa kyyditsi hevosella rovasti Vuorista. Hän oli myös pitänyt poikasille järjestystä. Kalle muistaa Mikko-tuoran häntäkin varjelleen isompien kovilta otteilta. Nilkun Matin, joka oli myös menettänyt isänsä nuorena, kerrotaan tuumanneen: "täällä Nilkkulassa olisi muuten mukava asua, mutta kun on tuo Mikko-tuora".




Mikko Välitalo asui Mikkolaa vaimonsa Lyytin kanssa.
Heillä oli tytär Aili, jonka mies Kalle Isohanni kaatui
 sodassa. Taloa sanottiin Mikkolaksi, kun edellinenkin
 vävy oli ollut Mikko.
(Keitähän sieltä ikkunasta kurkistaa?)




Pojat miesten töissä


Sota-aikana Nilkkulassa oli jo sähkömylly. Mylly oli aikoinaan siirretty Nilkkulasta Hannin ja Nilkkulan kylien välille. Kun sota-aikana ei saatu sähköä, jouduttiin viljan jauhamiseen käyttämään Kannuksen Kivestön vesimyllyä. Kalervo kertoo käyneensä hevosella siellä joka viikko myllyssä jauhattamassa viljaa, hän oli tuolloin vain noin kymmenvuotias tai vähän toisella kymmenellä. Matka kirkonkylälle kesti noin 1.5 - 2 tuntia hevosesta riippuen.


Vankien palautus


Kun syksyllä 1944 tuli määräys vankien palauttamisesta, vangit olivat suruissaan. Ninan kerrotaan aivan itkeneen. Kalervo ja veljensä Pauli lähtivät hevosella viemään heitä junalle. Aleksi oli kirjoittanut pirtureseptin, jolla pojat olivat käyneet apteekista ostamassa vangeille lääkettä mukaan matkalle. Vankeja oli tuotu Kannuksen asemalle paljon ja heidät kaikki kerättiin siellä härkävaunuihin. Ja niin juna lähti puksuttamaan Venäjälle eli Neuvostoliittoon. Aleksi ja Simo olivat vakuuttaneet, että he karkaavat ja tulevat kuukauden päästä takaisin. Mutta mitään ei heistä ole koskaan kuulunut.


Huhujen mukaan juuri tämä juna olisi nähty pysähtyneenä rajan takana. Kalervo kertoo lukeneensa myöhemmin, että upseerimiehet tapettiin heti rajalla. Aleksi oli upseeri.



Lähteenä pääasiassa Kalervo Isohannin haastattelu. 

Mainittakoon että tuora tarkoittaa paikallisella kielellä pappaa eli isoisää.

Vastaava sana mummusta on tummu.